sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Keväänkeltaista

Hihii, ompelinpas jotain itselleni! Trikoosta! Ekaa kertaa elämässäni :D


Ja ihan hyvähän siitä tuli! Kaava on KatiK Designin Ehta, jonka ostin viime keväänä ihan paperiversiona. Kaava sisältää ohjeet paitaan/tunikaan/mekkoon lyhyillä ja pitkillä hihoilla, hupulla, taskuilla ja ilman. Miun versiossa on taskut ja huppu, ja pituus on tunikan ja mekon väliltä, tein niin pitkän kun sain tuosta metrin mittaisesta Keltamarjat-kangaspalastani. Keltamarjat, kuten myös sen kanssa täydellisesti yhteensopiva vihreä trikoo ovat Käpyseltä, ostin ne messutarjouksesta Joensuusta viime syksynä, metri molempia vain 20 euroa! Vihreää ei paljo jäänyt, keltamarjoja vielä vähemmän. Sitruunankeltaisen resorin hommasin Napista ja Nauhasta Kuopiosta, omassa varastossa ollut mangonkeltainen oli liian lämmin sävy, enkä jaksanut odotella nettikauppojen toimituksia. Värit eivät toistu kuvissa aivan oikein, kuvitelkaa sellainen kirkas, rehellinen perusvihreä, tumma sinivioletti ja raikas keltainen!

Mekkotunikani on kokoa XL, ja passaa miulle melko hyvin. Hihat ovat hivenen pitkät, ja rinnuksen kohdalla on vähän löysää, muuten koko on sopiva. Huppu on tosin hyyyvin reilu, sen vaihdan ensi kerralla pienempään.

Selkeiden ohjeiden ansiosta ompelu sujui mainiosti, varsinkin saumuroitavat vaiheet! Ompelukoneeni säädöt sen sijaan tuottivat taas päänvaivaa. Olen nyt tullut siihen tulokseen (ohjekirjan ja facebookin Ompeluelämää-ryhmän perusteella), että miun koneesta ei löydy paininjalan puristusta säätelevää kytkintä. Väljällä tikinmuodostuksella ja pitkällä tikillä sain hupunreunan ja taskunsuut jotenkuten tikattua, mutta kyllä se hankalaa ja hidasta oli! Yläsyöttäjä olisi kuulemma ratkaisu ongelmaani, mutta se ois sellanen satasen hankinta :/


Olen kyllä tyytyväinen aikaansaannokseeni! Seuraaviin viiteen mekkoon on jo kankaat hommattu, köhköh... Ylpeänä puin marjamekkoni päälle torstaina mennessäni kuvataidekerhoa pitämään, ja neljäsluokkalaiset oppilaat kommentoivat heti miun olevan oudosti pukeutunut! Lasten suusta kuulee totuuden :P

Oishan sitä tietysti sen verran voinut kuviin panostaa, että ois pedannu sängyn ja poistanu harsot ja itkuhälyttimet sun muun sälän näkyvistä. Puolustuksekseni kerrottakoon, että yrititystä oli ihan ulkokuvauksiin asti! En vain muistanut ohjeistaa kuvaajaa kameran käytöstä, ja nopeampaan kameraan tottuneelle Canonini tarkennus oli liian verkkainen. Pari ei-niin-sumeaa otosta kyllä löytyi onneksi joukosta, niissäkin tosin värit keturallaan.


Kuvissa miulla on päässä erehdyttävästi isoäidin pannumyssyä muistuttava päähine. Se on keltamarjoja lämpimämmän sävyinen ja niin pehmoinen, mutta samalla epätoivoisen epäonnistunut!


My heart is too fat!

Lanka: Malabrigo Worsted värissä Cadmium
Menekki: 76 g
Puikot: 4,5 mm Knit Pro

Mie en oikein ymmärrä, mikä tässä meni vikaan. Neuloin toissa syksynä Heartbreakerin lahjukseksi neuleystävälle Pohjan Akasta, ja se onnistui täydellisesti. Nyt kun halusin oman samanlaisen, tulikin sutta ja sekundaa, sain keskivartalolihavan hatun! Jotenkin tuo patenttiosuus levähti, ja edellisessä pipossa niin kauniit päälakikavennukset kupruilevat. Langastahan tämän täytyy johtua, yksisäikeinen merino vain käyttäytyy eri tavalla kun rouheampi ja säikeisempi ystävänsä?


En nyt tiiä mitä tälle tekis, väri ja tuntuma ovat täydelliset mutta muoto ei. Pelastaisikohan kastelu ja märkänä muotoilu? Jotenkin en usko...

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kevään keskeneräiset kauhujen korista

Näin kevään kynnyksellä (no okei, sen ovi on vielä kiinni mutta lähellä ollaan!) tulee miulle aina tarve alkaa tuulettaa pimeitä nurkkia ja siivoilla paikkoja. Joskus se jää pelkän takaraivossa kolkuttavan tarpeen tai haikailun tasolle, mutta tänä vuonna bongasin Silmukan saalistus -blogista jotain mielentilaani varsin sopivaa!


Kevään keskeneräiset -haasteessa on yksinkertaisesti tarkoitus neuloa valmiiksi keskeneräisiä asioita, olivat ne sitten vielä lankoina ja ohjejonoina, tai kesken jääneinä töinä silmukoineen päivineen. Valmiiksi saatettavat työt voi määritellä itse, ja ne pitää saada toukokuun viimeiseen päivään mennessä valmiiksi. Mie päätinkin hypätä suoraan syvään päähän ja kaivautua erääseen sekalaista tavaraa sisältävään komeroon. Sieltä, ihan perältä alahyllyltä, kaivoin esiin ns. kauhujen korin!

Kauhujen kori on koppa täynnä keskeneräisiä töitä kaaaaaaaukaa vuosien takaa. Tai niin mie luulin.


Se osoittautuikin koriksi täynnä mallitilkkuja, valmiita neuleita, ja kehruukuituja???  Turhaan olin pelännyt vuosikausiksi hautautuneita monstereita... Löytyi sieltä sentään muutama ihan oikeasti keskeneräinen neule- ja virkkuutyökin. Ihan hävettää tunnustaa, että nämä työt on niin vanhoja, että ne olen reilut viisi vuotta sitten tänne maalle muutettaessa muuttokuormassa kuljettanut, enkä sen jälkeen ole kajonnut koko viritelmiin...


Tuossa on seiskaveikasta aloitettu dominoneulepeitto (toistaiseksi muistuttaa vielä kaulahuivia), pellavalangasta virkattu pyyhe (ohje Kipakoiden neulekalenterista vuodelta 2010). Lisäksi laitoin kuvaan yhden monista pienistä päättelemättömistä jutuista joita korista pursuili, tuon kukan ohje on kirjasta Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua (Hanna Välitalo).

Kipakoiden kalenterin vuosiluvusta päätellen nämä kaikki työt on aloitettu (ja jätetty kesken) vuonna 2010. Siis kuusi vuotta sitten! Nämä möröt on saatava pois kaapista mörisemästä. Dominopeiton alku on ihan hauska (kuusi vuotta myöhemmin olen edelleen räävittömän moniväristen jämätöiden ystävä), ja vaikka seiskaveikkaa ei enää kaapeista paria jämää enempää löydykään, luulen että vastaavan vahvuisian lankoja on sen verran, että tästä voisi vaikka vauvanpeiton tikutella. Tai nuken peiton. Tuolla kaamealla metallisella minipyöröllä heitän kyllä vesilintua!  Pellavapyyhekin saatetaan valmiiksi, kunhan paikallistan taas sen ohjeen jostain arkistojeni kätköistä.

Kauhujen korista löytyi myös muutama räpellys, joiden ei olisi tarvinnut kyllä päivänvaloa ikinä nähdäkään, ja joille luettiin välittömästi purkutuomio ilman oikeudenkäyntiä. Nämä kaikki myös kultaiselta vuodelta 2010.


Keltainen, OnLinie Tessasta neulomani hanska on ainut ikinä neulomani sormikas, peukaloa vaille valmis. Lankaa ei näy lisää mailla halmeilla, ja hanska on turhan suuri. Tämä yritelmä saattaa jopa olla aloitettu vuonna 2009. Luumunvärisestä seiskaveikasta neulotut 1 ja 1/3 lapasta kärsivät karmeasta mallineuleesta kämmenselässä. Iso, sinivalkoinen läpykkä on mysteeri. Muistelen sen liittyneen jotenkin vuosien takaiseen STYCK-kisaan, joka jäi miulta nolosti kesken. En oikein arvostanut miulle määrättyä lajia, ja muistaakseni olin vielä sinä syksynä kipeänä sängyn pohjalla monta viikkoa. Purkuun, purkuun ja purkuun.

Heti tuli paljon kevyempi olo! Haastan kaikki kaivelemaan karmeimmat keskeneräisyydet päivänvaloon! Löytyykö keltään näin vanhoja, jotka voisi vielä tehdä loppuun?