keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Mekkoja mineille, kolttuja kakaroille

Otsikko kertonee tyhjentävästi tämän postauksen sisällöstä. Loppukesän ja alkusyksyn aikana ompelin jokusen mekkosen. Yhden myös itselleni, mutta siitä tuli yöpaita, eikä sitä täten pidä kaikelle kansalle esittelemän. Mutta tässä näitä onnistuneempia tekeleitä, ja söpömpiä henkilöitä niiden sisällä myös... Aloitetaan kesäisemmästä päästä!


Tyttärille ompeloitsin liehuhelmoja ja rällähihoja, mallina Mekkotehtaan Orelma.


Pikkusiskon versio on kokoa 86-92 cm, joka onkin Mekkotehtaan pienin koko. Materiaaliksi valitsin Metsolan pehmoisen Waterlily-joustofroteen, kuosi oli mielestäni just tälle ipanalle sopiva. Orelma on tarkoitettu tehtäväksi joustamattomasta kankaasta, ja muinoin ensimmäistä Orelmaa ommellessani havaitsinkin kaavan superleveäksi, johtuen varmaankin juuri ohjeen alkuperäisestä materiaalista. Kavensin siis kaavasta keskeltä kymmenisen senttiä (kyllä, niin paljon), ja kah, tuloksena oli passeli roteemekkonen! Pääntien rypytin poimutuslankojen sijaan kuminauhakujan avulla, toimiva ratkaisu sekin. Tää on vähän tällanen laiskan naisen ohjemuunnos :D


(Toim.huom. Paras paikka seistä on isosiskon varpailla.)

Hihat jätin molemmissa perhosmallisiksi, vaihtoehto olisi ollut poimuttaa nekin. Pienempi mekko oli miun silmään kivempi liehuhihoilla, ja isomman mekon käyttäjä ei halunnut poimutuksia, vaikka koitin niitä tarjota. Miun täytyy kyllä opetella käyttämään saumurini rullapäärmejalkaa, isomman mekon hihansuut kääntyvät ulospäin silityksestä huolimatta...


Isosiskon versio on kirjan suurin, eli 122-128 cm. Tästäkin kavensin reilut kymmenen senttiä keskeltä kaavaa, ja lisäsin pituutta helmaan lähes 40 cm. Lopputuloksena varsin sopiva mekko vaatekokoa 140 käyttävälle ekaluokkalaiselle. Yritin myös saada ommeltua vyötärölle venyttäen kuminauhan, jotta olisi tullut enemmän "ison tytön mekko", mutta lapsi peijakas ei halunnut itselleen vyötäröä. Olkoon sitten villi ja vapaa!

Tämä Royalilta muinoin Kankaiden Yöstä tilattu sipulitrikoo aiheutti miulle kyllä leikkuuvaiheessa useamman harmaan hiuksen. Kuviot menivät niin vinoon, että jos olisin täsmälleen langansuuntaan mekon kappaleet leikannut (niin kuin pitäisi), niin sipulit keikkuisivat aivan kyljellään. Mittailin ja mallailin ja kääntelin ja vääntelin niin kaavoja kuin kangastakin, ennen kuin sain itseäni miellyttävän, ei liian kallistuneen leikkuusuunnitelman aikaiseksi. Ensi kerralla kun näen jossain trikoota kuuden euron metrihintaan, mietin kahdesti kannattaako ostaa. Kuosi on kyllä hauska, ei siinä mitään...


Mekkotehtaan taika on säilynyt, kyllä oli kiva ommella kun on hyvät ohjeet. Hyllystäni löytyy Aikuisten Mekkotehtaan lisäksi myös kesäkuussa ilmestynyt Mekkotehdas Koulutyttöjen Tyyliin. Siinä riittääkin kokoja myös tälle venähtäneelle ekaluokkalaiselle, vielä en ole ehtinyt mitään toteuttaa.

Kesäiset mekot on nyt jo jouduttu jättämään kaappiin. Ompelinpas valmiiksi pari syksyisempää versiota, joihin kyllä kankaat leikkasin jo viime keväänä... Onneksi valitsin sentään reilut koot, niin eivät olleet mekot pieniä jo valmistuttuaan vaikka aikaa ehtikin välissä kulua kolme kuukautta!


Iirikselle ompelin simppelin Teekannutunikan Ottobresta 4/2007. Pitkään arvoin koon kanssa, tämä 86 cm vaikuttaisi olevan oikea valinta, malli on sen verran rento. Leena Rengon suunnittelema sympaattinen Siskot-kuosi (?) taipuu moneen, ja sävyjensä ansiosta antaa monia yhdistelyvaihtoehtoja. Mie valitsin pinkit hihat ja mustat resorit.

Olen kyllästynyt taistelemaan ompelukoneeni kaksoisneulan kanssa, joten tällä kertaa helmapäärmeeseen ja pääntien tikkaukseen valitsin aaltomaisen kolmipistesiksakin. Toimii!


Tässä kuvassa lapsi ihmettelee, missä on niskassa yleensä kutittava lappu? Parasta itse tehdyissä vaatteissa on se, että ne kutittavat osat voi jättää pois!

Olen muuten huomannut, että miusta ei olisi vakituiseksi ompelubloggaajaksi. Työn jälkikään ei kyllä siihen riittäisi, mutta varsinainen syy on se, että mie unohdan kaikki ostamieni kankaiden kuosien nimet ja ostopaikat samantien. Kolmenkymmenen kilon lankavarastostani sen sijaan muistan joka ikisen kerän ja vyyhdin alkuperän, aiotun käyttötarkoituksen ja hyvä etten ostohintaakin :D

Lilja sai koulun alettua toivomansa hevostunikan.


Mallina tässä Ottobren Marja-tunika numerosta 1/2009, koko 134 cm. Saatuaan koltun ensi kertaa päälleen lapsi vähän vierasti trumpettimallisia hihansuita, ja täytyy sanoa etten ehkä itsekään näe niitä lastenvaatteissa kaikkein käytännöllisimpänä ratkaisuna. Ja tulee ysäri mieleen, huonossa mielessä... Täytynee ensi kerralla muotoilla hieman hihansuita, mikäli tulee tarve toiselle mekkoselle.


Paapiin harmaapohjainen ponikangas on supersöpöä, ja sitä jäi vielä reilusti varastoon. Vähän arvelutti, tuleeko vaatteesta isojen mustien kappaleidensa takia liian synkkä, mutta kummasti nuo taskut kirkastivat tumman helmaosan! Tässä helmaosa poimutettiin framilonin avulla. Olin ensi kertaa asialla, ja homma sujui helposti ja nopeasti. Tätä käytän siis varmasti jatkossakin.

Siinähän niitä. Kankaat seuraaviin projekteihin odottavat vuoroaan, ja saavatkin taas odotella sillä nyt suihkivat puikot...